Kieroa huumoria, hajonneita koneita ja lisää flanellia

Elämää näköpiirissä! Eilen illalla pikkuinen pyjamakerhomme, eli minä ja kiinalainen P, kokoontui alakertaan puhumaan kukkua. Lopulta päädyimme katsomaan kiinalaista elokuvaa, jota katsoin silmät pyöreinä. Olen aina luullut kiinalaisia tosikoiksi, jotka eivät ymmärrä huumoria. Nyt me kuitenkin lärpätimme huonoa läppää koko illan ja äpöstelimme epäterveellisesti. Enpä olisi ikinä arvannut, että Irlantiin päätyessäni saan uudeksi parhaaksi kaverikseni kiinalaisen miespuolisen henkilön, jonka huumorintaju on vähintään yhtä kiero kuin omani. Kuin savolaisvitsejä kiinaksi/englanniksi. Uusin vitsi on puhua omaa kieltämme, jolloin toinen tulkkaa vapaasti, mitä toinen sanoo. Huutelin hänelle herjoja suomeksi (haukuin mm. kiinalaiseksi pölkkypääksi, huumorilla tietenkin), jolloin hän tulkitsi minun kehuneen häntä maailman komeimmaksi ja älykkäimmäksi mieheksi ja ihanaksi persoonaksi. Kiittelikin vielä päälle, että kylläpä sinä taas kauniisti puhuit. Palatessamme mäkkäriltä hän leikki unohtaneensa avaimensa sisälle (annoin omani brasilialaiselle lainaan) ja myöhemmin minä päätin kostoksi lukita hänet ulos, kun hän oli pihalla ja jätti avaimensa oveen. Irlanti on juuri oikeanlainen ympäristö minun omaperäiselle huumorintajulleni: eihän täällä hullu tarvitse olla, mutta kyllä siitä suuresti apua on. Mitä huonompaa huumoria heität, sitä parempi.

Minulla on hirveä hinku saada uusi flanellipyjama. Nykyinen pyjamani on kuulemma niin ällösöpö, että imelämpää tuskin löytyy enää mistään. Pakkohan näitä mukavia asuja on saada lisää. Irlannissa on muuten jonkinlainen muoti-ilmiö ns. "pyjamatytöt", eli mennään kaduille pyjamassa tai ainakin vetäistään farkkujen tilalle pyjamapöksyt. Kun ensimmäisen kerran näin naisen pyjamapöksyissään, ajattelin että ehkä hän on kipeä ja lähtenyt pikaisesti käymään lähikaupasta evästä. Saattaisin itsekin kipaista postilaatikolla pyjamapöksyissä, jos olen oikein sairas. Mutta ei, nämä ihmiset saattavat liikkua pyjamapöksyissään ja jopa pyjamapaidoissaan ihan missä vain. Mitä nolompi kuosi, sen parempi. Kaikkialle pyjamassa ei kuitenkaan pääse, joissakin kahviloissa on jo ihan oikeasti "No pyjamas!" -kylttejä. Hullu maa, hulluja ihmisiä. Jos itse pyrkisin Suomessa ulos flanellipyjamassa, kinttuni jäätyisivät taatusti sillä sekunnilla 20 asteen pakkasessa. Ehkä siis kuitenkin jätän mukavat pyjamani kotiasuiksi, kaikkea muotia ei onneksi tarvitse noudattaa.

Joskus tuntuu sille, että olenkohan minäkin elämääni tuhlannut kun olen tehnyt vähän sitä sun tätä, mutta mitään en ole oikeastaan saavuttanut. Kaikesta kuitenkin näyttää olevan hyötyäkin joskus, tänäänkin muinaisista nörttitaidoistani oli taas apua. Tai no, kaikkia naisia ja koneita ei ole luotu toisilleen enkä nyt siis puhu itsestäni. Majapaikkani tytär tuli pyytämään, voisiko lainata konettani tuokioksi. Hänen koneensa kun ei toimi, hiiri on hukassa (!). Hiiri löytyi sohvan alta, täytyi vain seurata johtoa, joka oli kiinni koneessa. Kun sitten pistin konetta säädylliseen kuntoon, selvisi että virustorjunta on retuperällä ja koneessa mellastaa kymmenittäin troijalaisia ja muita. Eikö ihmekään, jos ei toimi.. Lupasin korjata ongelman ja työnsinkin koneeseen sellaiset virustorjunnat, joihin itse luotan ja joita käytän. Sen näkee sitten, miten pelaa, sen verran rajuun kuntoon on laskettu tuokin härveli. Silti sitä on huoletta käytetty, kirottu vain kun kiukuttelee viruksista..

Tänään pääsen pelastamaan myös onnetonta fisuparkaa nimeltä Goldie. Kultakalaparan akvaarion pumppu on rikki, eli nyt hänen lasilaarinsa on törkyinen ja saastainen. Hyvä kun edes näkee, onko siellä kalaa vai ei. Goldie itse on tosin tilanteesta taatusti iloinen, reppanalla kun ei ole mitään paikkaa mihin piiloutua, kun utelias suomalaisnaama työntää nenänsä jatkuvasti lasiin kiinni. Yleensä kalaparka yrittää kääntää minulle takamuksensa (jos kalalla nyt semmoista on) ja olla kuin ei huomaisikaan. Yritän nyt kaikesta huolimatta auttaa reppanaa siivoamalla lasilaarin, Pitää vain varoa työntämästä kättä sinne: eilen telkkarista tuli Deep blue sea ja hän on ehkä ottanut siitä vaikutteita (akvaario on telkkarin lähellä, eli fisukin näki ko. elokuvan). Goldiella on jo muutenkin tappajahain taipumuksia, kaloja oli aiemmin ollut kaksi. Toinen kuoli ja Goldie oli pistellyt sen poskeensa. Tiedä sitten, oliko toinen kala kuollut jo valmiiksi vai tappoiko se sen. Tällainen talo tämä on: tappajakaloja, viruksia, troijalaisia, hulluja ihmisiä flanellipyjamissa ja villasukissa. Jos TV ei toimi, kaikki sekoavat. Vuodatimme eilen kyyneliä, kun leffakanavat eivät toimineet hetkeen. Ajatelkaapa: olen elänyt monta kuukautta ilman töllöä ja nyt minulla on vaikeuksia, jos en näe samaa elokuvaa kolmatta kertaa samalla viikolla (samat leffat siellä aina pyörii).

Muuten, kommentointi on sallittua ja jopa suotavaa. Kysymyksiä ja ajatuksia saa aivan vapaasti esittää. Nyt lähden kuitenkin jatkamaan tappelua tappajakalan ja saastuneen koneen kanssa.