lauantai 10. tammikuuta 2009

Flanellin pehmeitä ajatuksia

Ensimmäiset työpäivät ovat nyt takana ja hyvin sujui. Ja mitä minä teen? Olenko juhlimassa tai istumassa pubissa? -En. Entä neulonko minä uusilla hienoilla langoilla? -En, ei ole uusia hienoja lankoja. Entä olenkos shoppaillut ja sosialisoinut ympäriinsä? -No en. Mitäkö minä sitten teen? Makaan kotona sängyn pohjalla sairaana ja haaveilen uudesta flanellipyjamasta. Suomalainen työmoraali onnistuu aina säästämään kaikki sairaudet viikonloppuun ja lomille, eli tässä sitä taas ollaan. Kiinalainen asuintoverikin on tosin sairaana, joten pidetään täällä pyjamakerhoa, ihastellaan toistemme flanellisten asujen kuosia ja nappaillaan särkylääkettä teemme kaverina. Emme tosin jaksa olla kovin sosiaalisia edes keskenämme, kun molempien on sairauden musertamina oltava pitkällään.

Kirjoitampa nyt aikani kuluksi havainnoimiani eroja Irlantilaisen ja Suomalaisen kulttuurin välillä. Ensinnäkin: molemmat ovat kohteliasta ja uteliasta kansaa, mutta eri tavoilla. Suomessa ei tulisi mieleenkään istua bussissa jonkun viereen lupaa kysymättä, varsinkin jos hänellä on laukku viereisellä istuimella. Täällä istutaan kysymättä ja silmiin katsomatta, jos olet erehtynyt nostamaan laukkusi penkille, niin sinua mulkoillaan niin kauan sanaakaan sanomatta, että älyät siirtää sen. Kaupungista riippuen Suomalaiset osaavat kyllä pyytää anteeksi, jos ovat toista tönineet. Tai no, oikeastaan sellaista kohteliaisuutta löytyy vain Joensuun ympäristöstä. Täällä saan hokea ja kuulla jatkuvasti sanoja "Sorry" ja "Excuse me", kun yritän edetä tungeksivassa ihmismassassa. Naiset, etenkin vanhat mummelit sanovat usein "Sorry, love". Välillä tekisi kyllä silti mieli heittäytyä väkivaltaiseksi, kun en jaksa tungosta kaikkialla. Että ehkä on parempi, että istun välillä kotona yksikseni..

Niin se uteliaisuus sitten. Työtovereiden mukaan minulla on tapana kuljeskella ympäriinsä utelias, valpas ilme naamalla. Välillä minulla on kuulemma "What the f**k is he doing??" -ilme, kun katson Irkkujen sähellystä kulmat kurtussa. On kuulemma uskomatonta, miten joku jaksaa kiinnostua/innostua jokaikisestä aiheesta ja tutkia jokaisen kansion ja tiedoston (luvan kanssa, tietenkin) ja kysellä minkä kerkeää. Sellaisiahan me Suomalaiset olemme: uteliasta kansaa, joita kiinnostaa kovasti toisten asiat ja rakastamme juoruilua. Siis toisista juoruilua, emme itsestämme, ellei kyseessä ole sitten jokin mukava uutinen. Tosin itse en ole juoruilevaa tyyppiä, vaan pidän asiat omana tietonani. Utelen ihan vain omaksi ilokseni. Irkkujen uteliaisuus taas on hyökkäävämpää, Suomalaisen hiippailun sijaan he tykkäävät tuijottaa ja tutkia vaatetusta ym. Kysymyksiä pommittaa yleensä monta ihmistä kerralla. Jos yhdelle erehtyy kertomaan henkilökohtaisia yksityiskohtia, joku toinen tulee pian kysymään, onko asia tosiaan näin. Eli varon todellakin mitä sanon, koska tieto leviää salamaakin nopeammin.

Sairastelu on kyllä harvinaisen tylsää, kun telkkaristakaan ei tule mitään kivaa. On se kumma, kun 600 kanavalta ei yhdestäkään näy mitään kiinnostavaa. Mutta, taidanpa lähteä hakemaan kaupasta jotain mukavaa naposteltavaa mielen virkistykseksi. Toivottavasti ensi viikolla voisin kirjoitella jo hitusen terveemmissä ja vähemmän kuumeisissa tunnelmissa. Btw, maanantaina menen kaiketi teatteriin. Ihan vain siksi, että minulle ilmoitettiin, että olen menossa sinne. Kai sinne on sitten siirryttävä, vaikka en tiedä yhtään mitä minä sielläkään teen. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti